Kuva legendaarisesta kitaristista Jukka Tolosesta. Kyseinen kuva toimi kansikuvana vuonna 1971 ilmestyneessä "Tolonen!"-albumissa.
Terveiset tangon ja rockin pyörteistä
Killinkosken Kamerataivaan galleria on saanut tänä kesänä kunnian toimia legendaarisen suomalaisen valokuvaajan Reijo Porkan näyttelytilana heinäkuun ajan. Wanhan tehtaan Suomen kameramuseon näyttelytilaan Porkka pystytti ”Tangoa ja rockia” – nimeä kantavan näyttelyn. Valokuvanäyttely esittelee, jo nuorena poikkeuksellisen lahjakkaan kuvaajan otoksia 70-luvulta niin rockin kuin tangon maailmasta.
Queenin Freddie Mercury Helsingin kulttuuritalon lavalla vuonna 1975, kyseinen keikka oli ainoa Queenin esiintyminen Suomessa.
Porkka on ikuistanut kuviinsa aitoja ja tunnetta täynnä olevia rockhistorian hetkiä kotimaan kamaralta niin Queenin Freddie Mercuryn kuin Hurriganesin Remu Aaltosen lavakarisman hehkuttamina. Lavatanssien romantiikkaa ja nostalgiaa edustavat tangokuvat. Ohikiitäviä ja ainutlaatuisia hetkiä musiikkimaailmassa kokenut kuvaaja tuo eteemme kertomuksen Suomen musiikki-, keikka-, ja festivaalihistoriasta.
”Nuoremman polven” edustajana voi vain katsoa kuvia legendoista ja miettiä mitä kaikkea on kokenut rock-kuvaaja nähnyt uransa aikana. Kuvista välittyy vuosikymmenten takainen aitous. Keikkailleet artistit tuskin vielä silloin tiesivät esiintyessään, että heistä tulisi koko maailman, ja Suomen musiikkimaailman legendoja. Kuvissa on edustettuna myös hyvin aikakautta kuvaavia otoksia hippikansasta, sen ajan kapinallisesta, nuoresta, vapaasta festivaaliyleisöstä. Rockin ja tangon yhdistäminen näyttelyssä on mielenkiintoista, yhteistä kuvissa kuitenkin on ihmisten rakkaus musiikkiin ja Porkan rakkaus valokuvaukseen.
Näyttely on avoinna heinäkuun ajan Ma-Pe 10-17, La 10-14, Su 12-17. Vapaa pääsy.
Terveisin Kamerataivaasta,
raportoi sihteeri, Linda Peltola
Nyt puheenvuoro itse Maestrolle, Reijo Porkalle. Tässä hänen omin sanoin uransa vaiheista.
Alkutaival
- Olin 50-luvulla kiinnostunut musasta siinä kuin kaveritkin. Vuonna 1964, 17-vuotiaana pääsin valokuvaajan oppiin mainosvalokuvaamoon. Studiotyön ohella harrastin valokuvausta. Ensimmäiset mustavalkokuvani tein jo alle kymmenenvuotiaana. Isäni oli innokas harrastajavalokuvaaja ja hänellä oli pinnakkaiskuvien tekoon tarvittavat välineet. Myöhemmin hän hankki suurennuskoneet ja vempaimet. Studioharjoittelun ohella näppäilin kuvia.
- 1965 pääsin ”Atskin” iltakouluun valokuvaajalinjalle kolmeksi vuodeksi ja sen jälkeen toimin armeija-aikanani pääesikunnan kuvakeskuksessa valokuvaajana. Tässä oli semmoinen rautaisannos valokuvaajaoppia nuorelle klopille.
- Meidän talossa asui Tokalla linjalla Luomasen Hannu, joka oli niin kiinnostunut musasta, että hommasi bassokitaran ja kävi treenaamassa legendaarisessa Hakakerhossa Helsingin Hakaniemessä. Kävin itsekin joskus tsiigamassa treenejä. Joka tapauksessa tietoisuus musasta kasvoi kaveripiirissäkin. Se oli huippu kun Hande oli 16-vuotiaana mukana levyttämässä Ralle Wikströmin biisiä ”My only one” Jim and the Beatmakersin yhtyeessä. Handen touhuja seurattiin kaveripiirissä ja oltiin vähän niinkuin ”sisällä” musiikkibisneksessä.
- En ollut mikään suurempi musan tuntija. Kuitenkin jossain vaiheessa tuli mieleen kuvata bändihommaa niissä esiintyvien näyttävien tyyppien takia. Koko homma aukesi 60-70-luvun vaihteessa kun menin tsekkaamaan miltä näyttää Steppen Wolfin touhu Kulttuuritalolla Helsingissä. Kuvailin huvikseni bändiä ja konsertin lopussa tuli Liuhalan Tommi pyytämään kuvaa kyseisestä bändistä. En tuntenut häntä ennestään, mutta tämä kohtaaminen oli minulle ainutlaatuisen arvokas. Tommi pyysi myöhemminkin silloin tällöin kuvamaan konsertteja. Hän kirjoitti musiikista Ilta-Sanomiin ja oli mukana tekemässä Iltatähti ohjelmaa TV 2:lle. Jo se, että pääsi ilmaiseksi konsertteihin, oli ratkaiseva etu tällaiselle aloittelevalle, köyhälle valokuvaajaplantulle. Yhteistyömme Tommin kanssa jatkui viitisen vuotta.
Suhteiden luominen
- Arvokkaita yhteyksiä olivat Kalle Toriseva, joka keksi Tavastiaklubin nimen ja pisti toiminnan alkuun vuonna 1970 ja toimi johtajana Tavastialla useita vuosia. Hän teki satoja sopimuksia artistien kanssa vuosittain. Hänelle kuvasin jonkin verran. Oleellista oli, että sain VIP-kortin Tavastialle.
- Siellä tuli notkuttua silloin tällöin. Tavastialla pyöri tuohon aikaan niin muusikot kuin valokuvaajat ja toimittajat. Suhteita syntyi lisää. Oli mm. Matti Laipion ansiota, että pääsin kuvaamaan Frank Zapan konsertit vuosina 1973 Finlandiatalossa ja Kulttuuritalolla 1974. Näissä konserteissa valokuvaaminen, äänittäminen ja liikkuminen salissa oli muuten ehdottomasti kiellettyä. Minut esiteltiin turvamiehille.
- Tommi Liuhala tuotti levyjä ja kuvasin hänelle muutamia levyjen kansia mm. Kirkan ”Tiukka linja” levyn kannen ja Wigwamille Twilight Zonen kannen. Kalle Toriseva ja Tommi Liuhala alkoivt vetää juuri perustettua HI-Hat levy-yhtiötä, joka toimi Scandian suojissa. Hi-hat oli ikään kuin vastine Love recordsile. Tällainen toiminta oli erittäin kannustavaa nuorelle valokuvaajalle.
Päivisin työskentelin studiossa rutiinihommissa.
Näyttelytoiminta ja arvonimet
- Vuonna 1971 sain mahdollisuuden pitää ensimmäisen yksityisnäyttelyn Suomen valokuvataiteen museossa. Näyttely ”Svengijengi” perustui pääasiassa näihin rokkikuviin. Näyttely sai hyvän menestyksen. Vuonna 1971 voitin myös kolmannen kerran peräkkäisinä vuosina Helsingin Kameraseuran arvostetuimman palkinnon ”Suurpalkinto kilpailuissa”. Siitä sain myös ”Kameraseuran mestari” tittelin.
- Olin saanut vuonna 1969 ARPS arvonimen Englanninkuninkaalliselta valokuvaseuralta. Se myönnettiin kuvakokoelmasta ja sen teknisistä ansioista. Vuonna 1972 sain saman klubin FRPS arvonimen, joka myönnettiin kuvakokoelman korkeasta taiteellisesta tasosta. Se oli tuohon aikaan kovaa valuuttaa valokuvaajapiireissä. Arvostusta nosti se, että olin vasta 24-vuotias.
- Näitä rokkikuvia esiteltiin myös Hampurissa ja Kuubassa. Vuonna 1974 sain näistä ansioista valokuvauksen valtionpalkinnon. Nykyään osa kuvista kuuluu myös Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin. Alku valokuvaajan uralle oli aika ”jees”.
- ”Piireihin” kuulumisen etuna oli, että pääsi takahuoneisiin ja pressitilaisuuksiin. Siinä näki artisteja ”siviilissä”. Mieleeni ei ole jäänyt ainuttakaan negatiivista tapahtumaa. Maailman starat olivat fiksuja, kohteliaita ja asiallisia.
Suomalainen tango
- Idea tanssilavojen dokumentointiin syntyi vuoden 1974 paikkeilla. Työtoverini ja perhetuttavamme, suomalaisen iskelmämusiikin suuri tuntija, rakastettu radioääni ja toimittaja Ilpo Hakasalo vieraili meillä silloin tällöin. Olin kuvannut rock – ja jazz konsertteja Suomessa 1960 lopusta lähtien. Usean vuoden aktiivisen kuvaamisen jälkeen alkoi tuntua, että olisi aika kuvata muutakin. Se oli varmasti Ilpo Hakasalon idea, että pitäisi kuvata lavatansseja.
- Anoin valtion kohdeapurahaa ja sain sen vuonna 1975. Sillä pystyin kattamaan matkustelu- ja materiaalikuluja. Kuvaaminen tanssilavoilla kesäillan hämyssä on vaativa taitolaji. Se asettaa valokuvateknisiä ongelmia valon vähäisyyden ja tanssiliikkeiden nopeuden vuoksi. Kuvaus vaati myös hienotunteisuutta kuvattavia kohtaan, koska tanssilavoilla syntyy silloin tällöin myös ihmisten välinen rakkaus. Suuri määrä suomalaista aviopareja ovat löytäneet toisensa lavatanssien pyörteissä tummuvassa kesäillassa, usein luonnon keskellä, suomalaisen tangomusiikin tahdissa.
- Vuonna 1977 katsoin saaneeni kuvamateriaalia niin paljon, että se riitti valokuvanäyttelyyn. ”Satumaa” valokuvanäyttely esitettiin ensikerran Helsingissä Suomen valokuvataiteen museon studiossa. Kuten arvata saattoi, näyttely sai hyvän vastaanoton. Tango ja lavatanssit kuuluvat olennaisesti suomalaisten sielunmaisemaan. Tein näyttelyistä kaksi eri versiota, laajemman ja suppeamman. Valokuvataiteen museo otti ne kiertonäyttelykseen ja ne kiersivät lähes kymmenen vuotta eri puolella Suomea ja joskus ulkomaillakin.
- Kesti vuoteen 1998 asti ennen kuin sain julkaistua kuvamateriaalista kirjan. Kuvateosten myynti on suhteellisen pienimuotoista toimintaa, eikä siitä mitään taloudellista hyötyä odotettukaan. Sen sijaan kulttuuri-informaatio suomalaisesta tangosta toteutui oivallisesti. Kirjaa on levitetty monin tavoin maailmalle, tosin pienimuotoisesti niin virallisia kuin epävirallisia kanavia pitkin. Edelleen kuville löytyy käyttöä niin musiikkialan julkaisuissa kuin valokuvanäyttelyn muodoissa.
- Kun vuonna 2007 sain julkaistua kuvateoksen (
Korkealta ja kovaa) rokkikuvistani voin vain todeta tyytyväisenä, ettei valokuvatoimintani ole mennyt hukkaan. Rokkivalokuvanäyttelystäni sain vuonna 1974 Valtionpalkinnon. Nämä kaikki kuvaukseni olen tehnyt vapaa-aikanani. Varsinainen leipätyöni on ollut yli neljänkymmenen vuoden ajan studiokuvaajana mainosvalokuvauksen parissa.
- Nyt yli kuusikymmentävuotiaana haaveenani on saada kootuksi vielä kuvateos kotikaupungistani Helsingistä. Mikäli tämäkin toive toteutuu, voin tarkastella tyytyväisenä toimintaani ja tuotantoani menneinä vuosikymmeninä valokuvaharrastukseni parissa.
Reijo Porkka
