Mitään ruusuilla tanssimista ei kenttätutkimustyö ole ollut.
- Kyllä vaatteeni ovat haisseet oravanvirtsalle, jokaista sormea purtu ja papanoitakin on kohti lentänyt, Mäkelä naureskelee.
- Kaikki on pitänyt keksiä, myös papanatutkimus. Paras tapa bongata liito-oravien asuinaluetta onkin keltaisia riisinjyviä muistuttavien papanoiden löytyminen pesäpuiden juurelta maalis-toukokuussa. Hajuaisti on liito-oraville tärkeä, joten ne usein myös merkkaavat aluettaan ulosteillaan. Liito-orava käyttää ravinnokseen puiden silmuja ja lehtiä. Talvivarastosta voi löytää puolestaan koivun ja lepän norkkoja.
Liito-oravat tulivat Mäkelän elämään vuonna -74 lintubongauksen kautta. Maa- ja metsätalousministeriön luvalla hän aloitti korvamerkinnät ja tähän päivään mennessä hän on merkinnyt 1000-2000 yksilöä. Vanhin korvamerkitty yksilö on ollut 5-vuotias. Monesti elinikä saattaa jäädä vain muutamaan kuukauteen, petolintujen ja muiden saalistajien vaaniessa metsissä.
Petojen ohella suurin uhka liito-oravalle on niille sopivien elinalueiden katoaminen. Parhaita paikkoja liito-oraville ovat niin sanotusti ”huonosti hoidetut” metsät. Liito-oravan olemassaolo viestii myös mahdollisesti muista arvokkaista lajeista samassa metsässä niin kasvien, lintujen kuin eliöidenkin osalta.
– Ihanteellisin asuinpaikka on metsä jossa on vanhoja haapoja ja suuria kuusia. Haavan rungon harmaus toimii hyvänä suojavärinä samansävyiselle liito-oravalle. Mielenkiintoista onkin verrata sitä tavallisen oravan punaväritykseen männyn runkoa vasten jossa se puolestaan viihtyy, näyttää Mäkelä Liito-oravan metsä -kirjasta jonka upeat kuvat on kuvannut Benjamin Pöntinen.
– WWF:n puitteissa 90-luvulla perustettiin liito-orava työryhmä ja sen kautta julkaistiin useita liito-oravaa käsitteleviä kirjoja ja liito-orava sai näkyvyyttä myös elokuvassa ja tv-ohjelmissa.
Mäkelä on aktiivisesti levittänyt liito-oraville soveltuvia pönttöjä ympäri Suomen ja aina on pesästä asukkaita löytänyt. Hauskin ja oudoin pesäpaikka on ollut eräiden kesäasukkaiden ulkohuusi. Liito-oravan luksusasuntona hän esitteli haapapölkystä sorvatun pöntön jonka suuaukko on tarkasti mitattu 4-4,5cm suuruiseksi halkaisijaltaan jotta esimerkiksi näädän pää ei mahdu siitä sisään. Puuta vasten osuvaan taustaan voi kiinnittää kaksi rimaa jotta pönttö ei lahoa vaan vesi pääsee valumaan läpi runkoa pitkin. Lattia tulisi olla juuri pöntön kokoinen tai sisään upotettu ja katto mielellään hyvin paksua filmivaneria, sillä ohuemman oravat narskuttavat oitis.
- Asiaa on selvitelty mutta edelleenkään ei ole tietoa mikä liima tai muu ainesosa filmivanerissa maistuu niiden mielestä niin hyvältä.
Pöntön hän kiinnittää puunrunkoon vahvalla muoviremmillä oman pään korkeudelle.
- Jos olisin ikäni korkeilla puissa kiipeillyt, en olisi enää hengissä, Mäkelä vitsailee.
Liito-orava tekee vuodessa 2 pentuetta jossa 1-4 poikasta, ensimmäiset syntyvät huhtikuussa ja toiset kesäkuun lopulla.
- Naaraspuoliset liito-oravat ovat uroksia rotevampia ja vahvempia, oikeita niskavuoren emäntiä jotka pysyvät koko ikänsä samalla paikalla ja saattavat antaa uroksille kylmää kyytiä.
Liito-oravat Killinkoskella
- Olen Suomea niin paljon kiertänyt tämän asian kanssa että en enää lähde helpolla minnekään, mutta Larissa Heinämäen kutsusta muutin mieleni ja Killinkoskella muutenkin poikkean kesällä usein kahvilla, tuumaili itsekin aktiivinen kylätoimija Antero Mäkelä.
Killinkoski soveltui tilaisuuteen mainiosti myös siksi että liito-oravia on havaittu aivan kylän keskustasta. Liito-oravailta oli Virtain luonnonsuojeluyhdistyksen, yhteistyössä Killinkosken kyläyhdistyksen kanssa järjestämä ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen tilaisuus tutustua tuon suurisilmäisen, uhanalaisen jyrsijän elämään ja tapoihin.
Diaesityksen loppupuolella näkyi surullisia kuvia satumaisista vanhoista metsistä ja tilanteesta raivauksen jälkeen jolloin maassa makasi vain rikkinäinen liito-oravan pönttö. Mäkelä kuitenkin kiitteli että yhteistyö metsänhoitajien kanssa on aina ollut suurimmaksi osaksi hyvin positiivista ja suloisia liito-oravia ei oikeastaan kukaan vihaa.
- Jos yksikin ihminen kiinnostuu suojelusta, se on minulle palkka. Tämä on harrastus ja teen sitä rakkaudesta liito-oraviin.
Liito-oravailtaa vietettiin Killinkoskella 15.6. Wanhan tehtaan kuppilassa.
Teksti ja kuva:
Linda Peltola, Killinkosken kyläyhdistys
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti